keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Museopajassa

 Tällä viikolla koulun viidesluokkalaiset osallistuvat Satakunnan museon käsityöpajaan, jossa valmistetaan historiallinen nahkapussi poronnahasta käsin pellavalangalla ommellen.


 Museolehtori esitteli meille pikaisesti Muinaiset rannat-näyttelyssä olevaa Euran Luistarista löytyneen emännän puvun mukaan valmistettua pukua koruineen kaikkineen. Ennen vanhaan ei käytetty taskuja vaatteissa, vaan esineitä säilytettiin ja kuljetettiin pussukoissa, joita kannettiin usein vyöllä. Teimme siis sellaisen. Koska oli aikaa se pari tuntia ryhdyimme nopeasti puuhaan!

 Kun olimme leikanneet kappaleet poronnahasta, niiden reunoihin pisteltiin naskalilla reiät ompelua varten.
Naskali oli tosi tosi terävä ja  piti olla tosi tarkkana, ettei telonut  sormeaan.
 Kappaleet ommeltiin käsin kaksinkertaisella pellavalangalla. Jokainen sai valita, kumman puolen nahasta haluaa päälle.

 Ompelun jälkeen palmikoitiin paksusta pellavanarusta nyöri, jolla pussin voi solmia kiinni ja jolla sen voi kiinnittää roikkumaan jonnekin haluamaansa paikkaan.




Paja oli tosi kiva ja kaikki saivat parissa tunnissa työn valmiiksi. Kiitos vaan museolehtori Caritalle ja auttavaisille apuohjaajille!

1 kommentti: