maanantai 31. tammikuuta 2011
Kankaanpainantaa ja virkkausta
Kuudesluokkalsilla on monilla eläinaihe kankaanpainannassa.
Isoäidin neliötä virkataan tässäkin porukassa. He ovat jo viime vuonna virkanneet isoäidin neliön niin, että tämä sujuu kuin leikki. Muutama virkkaa kotonakin näitä lisää. Isoäidin neliön jälkeen on vuorossa vapaamuotoinen virkkaustyö, jonka saa itse valita. Aika moni meinaa virkata kolmiohuivin.
perjantai 28. tammikuuta 2011
Töiden aloittelua
Isompien oppilaiden töissä ei mitään kovin mielenkiintoista esiteltävää. Oppilaista usein kaavan piirtäminen ja kankaiden leikkaaminen on kaikista kurjin vaihe. Niin varmaan on useimmista kotona ompelua harrastavistakin. Kuitenkin koulussa on hyvää se, että on isot pöydät, eikä tarvitse leikata esim. ruokapöydällä tai lattialla niinkuin usein kotona. Pöytämme ovat levitettynä 120X90cm ja niitä on yhdeksän ja tämän lisäksi on vielä leikkuupöytä. Joskus joudutaan silti siirtämään ompelukoneet lattialle ja käyttämään ompelukoneiden pöytiäkin jos on pöytätilasta puute. Nyt siis vaan tehdään tätä vähän tylsää ja pitkää pinnaa vaativaa työtä kunnes päästään ompelemaan. Vähän vaativammat ompelutyöt ovat silti oppimisen kannalta hyviä koska niissä opitaan paljon ja ennenkaikkea tekemään ! Ja monenlaista aina suunnittelusta ja ongelmanratkaisusta, mallin valitsemisesta ja muuttamisesta eri työvaiheiden kautta valmiiseen työhön.
Yhdeksäsluokkalaiset ovat siis vasta nyt kolmen kouluviikon jälkeen vasta pääsemässä kunnolla työn touhuun kaavojen piirtämisen ja kankaiden hankkimisen jälkeen. Alkuvalmistelut kannattaa tehdä huolella, jotta ompelu sujuisi helposti. Saumanvarojen piirtämisen jälkeen kappaleet leikataan.
Tässä leikataan kaulukseen silittämällä kiinnitettävä tukikangas.
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Tyynyliinoja
7-luokkalaisista sai eilen kaksi valmiiksi tyynyliinansa. Tässä onnistuneet tyynyliinat kuivumassa. Kankaanpainanta on aika tohinaa, koska ryhmässä on 17 innokasta touhuajaa. Onneksi opettajan apuna on kouluavustaja.
Kangasvärit, joita käytämme ovat litran pulloissa.
Annikan tyynyliina on herkän vaaleanpunainen.
Julialla taitaa olla itsetunto kohdillaan!
Isoäidin neliöitä
Hiiri
5-luokkalainen Lotta oli virkannut kotonaan hiirulaisen.Hiiri on tässä kuvassa pienemmän näköinen kuin luonnossa. Se on virkattu trikoisesta matonkuteesta.
maanantai 24. tammikuuta 2011
Kankaanpainantaa
Paperi silitetään (säätö villan lämpötilalle) kiinni kankaaseen.
Sekoitetaan väri kertakäyttölautasella tasaiseksi.
Töpötetään vaahtomuovitöpöttimellä sekoitettu väri kankaalle paperin läpi. Tässä vaiheessa kannattaa olla varovainen: väriä riittävän vähän ja kaikki imeytettynä vaahtomuoviin. Väri"klimpit" leviävät helposti!
Painojäljen ei tarvitse olla liian tasaista. Käsin painetussa voi olla elävä pinta.Painamisen jälkeen revitään paperi pois varovasti.
Tumman värin lisäämisessä kannattaa olla tarkkana. Lautaselle kannattaa laittaa ensin vaaleaa, koska tumman värin pigmentti on niin vahva, että toisinpäin sekoitettaessa väriä tulee aina liikaa.
Pienet yksityiskohdat voi silittää ja painaa erikseen pienemmiltä paperinpalasilta.
Jos on joku kuvio, jota toisteaan usein voi sen tehdä piirtoheitin- tai muulle kalvolle, jota voi helposti siirtää paikasta toiseen.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Saumanvaroja
Kouluun tuli tänään isohko kangaslähetys. Mustaa ja harmaata gollege-kangasta, mustaa trikoota, mutta myös muutama kesäisen raikas puuvillakangas.
Neulatyynyjä
Kolmosluokkalaisiet ompelivat tänään omat neulatyynyautot. Kun jokaisella on omat nuppineulat omassa tyynyssään pysyvät nuppineulat paremmin tallella. Huomioikaa nuppineulojen tarkka asettelu!
torstai 20. tammikuuta 2011
Neliöitä
Ensimmäisiä isoäidin neliöitä alkaa valmistua. Yksi tyttö sanoi, että tähän jää koukkuun kun tämän tajuaa. Voiko osuvimmin sanoa, kun on kysymys virkkaamisesta?
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Lisää ystävännauhoja
Tänään seiskaluokkalaiset tekivät vielä lisää ystävännauhoja, vaikka muutamat olivat niitä kotonakin tehneet. Marjaanan nauha mukavasti pehmentää hurjaa rannekorukokoelmaa....
Kirjontapistoja ja isoäidin neliöitä
Viidesluokkalaiset saivat eilen jo osa tehtyä ensimmäiset kirjontapistoharjoituksensa valmiiksi. Pistoja harjoiteltuaan Lotta ja Jenni suunnittelivat omat nimikointinsa: JH ja JL. Tytöillä oli aika hieno tapa yhdistää kirjaimet toisiinsa ilman mitään malleja. Täytyy oikein ihmetellä miten kivaa näiden pistojen ompeleminen oli viidesluokkalaisista. On mukava huomata, että muutamalla, jolle neulominen oli ensin vaikeaa syksyllä, nämä pienet pistot olivat heti helppoja. Käsitöissä useimmiten jokainen löytää oman "lajinsa".
Joskus tulee suunnitelmiin yllätysmuutoksia. Päätimmekin viidesluokkalaisten kanssa heti aloittaa isoäidin neliöiden virkkaamisen, jotta ehtisimme vielä tähän . Alunperin piti virkata vasta seuraavan, kirjontatyön, jälkeen. Jokainen virkkaa yhden ruudun 15X15cm. Ajatus tuntui kivalta. Muutamat ysiluokkalaisetkin alkoivat virkata tilkkuja, kun eivät olleet vielä saaneet koululle tilattuja kankaitaan. He ovat kun ovat näitä tilkkuja virkanneet ollessaan viidennellä ja muistivat vieläkin aika hyvin! Terveisiä vaan heidän silloiselle opettajalleen!
Tiedoksi koteihin: jos jollakulla blogia lukevalla on intoa virkata tilkkuja, niin ne voi toimittaa oppilaan mukana opettajalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)