tiistai 30. elokuuta 2011
Patalappuja
Neljäsluokkalaiset aloittivat lukukauden ompelemalla pirteät patalaput. Patalappujen sisällä on eristevanulevyä.
maanantai 29. elokuuta 2011
Työvaiheita ja aiheita
Tässä työvaiheita seiskaluokkalaisten työstä. Paperin läpi tikattua paperi revitään pois. Vetoketjun kiinnittämisen jälkeen ommellaan sivut ja käännetään.
Työn voi tikata myös suorilla tikkauksilla tai niinkuin Saana, vinoon.
Suosituin yksittäinen aihe on ilman muuta Harry Potter. Näissä kollaaseissa on käytetty todella paljon pieniä kuvia ja nähty vaivaa! Klikatkaa kuvaa niin näette tarkemmin yksityiskohdat.
perjantai 26. elokuuta 2011
Valmiita
Aycilin,
Lauran ,
Siirin kaksi,
ja Marian paperikollaasipussukat tuli tänään valmiiksi. Näistä voi päätellä, että tyttöjen maailmaan kuuluu paljon tärkeitä asioita, esimerkkinä vaikka lemmikit Nuppu ja Minni!
Ja lisäksi Aycilin ja Lauran karkkipussikukkarot. Ensi viikolla vielä jatketaan keskeneräisten kanssa. Sen jälkeen aloitellaan sukkien neulomista. Raidalliset sukat ainakin puheista pääteltynä tulevat olemaan suosikkeja.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Onnistumisen iloa
Viime viikolla kuudesluokkalaiset vielä pähkäilivät oikean ja nurjan silmukan neulomisen kanssa. Tällä viikolla kymmenestä yhdeksän oppi neulomaan viidellä puikolla. Ja sillä yhdellä, joka ei vielä koko työtä aloittanut, on kipsi kädessä! Tässä kyllä koki onnistumisen iloa sekä ope, että oppilaat!
Raitalanka ei vaadi paljon suunnittelua. Raita tulee langan myötä.
Mallin voi kyllä itsekin suunnitella. Silloin saa juuri sellaiset raidat kuin haluaa.
Tilkkutyön ompelua
Viidesluokkalaiset jatkoivat tilkkutöitä. Juuri kun Eveliina pääsi vauhtiin kuului : Voi EI, alalanka loppui! Semmoista se koneompelu on: haastetta haasteen perään!
maanantai 22. elokuuta 2011
Kollaaseja
7-luokkalaiset aloittavat lukuvuoden kestosuosikkityöllä, josta melkein kaikki pitävät. Leikekollaasi tehdään kankaalle omasta mieluisasta väri-ja aihemaailmasta ja siitä sitten tulee myöhemmin penaali tai meikkipussi.Viimevuonna seiskat tekivät muunmuassa tälläisiä. Muutamat kysyivät jo, että saako tehdä kaksi. Ennen muovin ompelemista kannattaa pienimmät leikatut kuvat kiinnittää ihan vähällä puikkoliimalla, etteivät kuvat liiku ompeluvaiheessa ja sääntönä on tietenkin, etttä mitä pienempiä kuvia, sitä tiuhemmat ompeleet.Muovi kannattaa aina ommella kiinni kankaaseen muovin mukana tulevan paperin läpi riittävän pitkällä pistolla, jottei ompelukone juutu tekemään liian tiheää pistoa.
perjantai 19. elokuuta 2011
Lankatöitä
Kahdeksasluokkalaiset aloittavat lukuvuoden tekemällä langasta työn. Viimevuoden kaikille yhteisen työn, sukan, neulomisen jälkeen on kiva aloittaa ihan mitä vaan. Työ saa olla helpompi tai vaikeampi kunkin omien taitojen mukainen. Kaikille sukan neulominen 7-luokalla ei ollut yhtä helppoa. Nyt on käytössä eri vahvuisia lankoja ja jokainen saa suunnitella itselleen motivoivan neule- tai virkkaustyön. Jo paksu tai pörröinen tai itsestään raidoittuva lanka motivoi. Nykyään on hienoa, että on mahdollisuus käyttää neuletöissä niin erilaisia lankoja! Suunnitelmissa on ainakin pipojen, kämmekkäiden ja tuubikaulureiden neulomista.
Kuudesluokkaiset vasta harjoittelevat. Nurjan silmukan neulominenkin vaatii tiukkaa keskittymistä! Heidän on tarkoitus tänä vuonna neuloa lapaset ja opetella neulomaan viidellä puikolla.
Kuudesluokkaiset vasta harjoittelevat. Nurjan silmukan neulominenkin vaatii tiukkaa keskittymistä! Heidän on tarkoitus tänä vuonna neuloa lapaset ja opetella neulomaan viidellä puikolla.
torstai 18. elokuuta 2011
Kiva idea
Jo viime vuonna blogiin tehtiin osasto, jossa oppilaat saavat esitellä kotona itsenäisesti tekemiään käsitöitä. Töitä löytyy blogiarkistosta nimikkeellä "Kotityöt". Viidesluokkalaiset olivat ahkerimpia tuomaan omia töitään "näytille". Tytöt jatkavat samaan malliin, koska silmään pisti eilen Amandan (6-lk) kiva vanhoista farkuista tekemä kännykkäpussukka. Aina ei idean tarvitse olla vaikea toteuttaa eikä toteuttaminen maksa mitään, ainoastaan pienen vaivan.
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Tilkkutyön suunnittelua
Viitosluokkalaiset alkoivat työskentelyn käsityöpussin suunnittelulla. Työ on ollut jo useamman vuoden hyvä viidennen luokan ensimmäinen työ. Oppilaat saavat kivan vuoritetun pussin, jossa kuljettaa ja säilyttää neule- ja virkkaustyötään. Monilla pussi on tallessa ja käytössä vielä yläluokilla. Nopeimmat ehtivät jo aloitella tilkkunauhojen ompelua. Hyvä ja yksityiskohtainen ohje pussin ompelemiseen on Hyvä sauma- kirjan opettajan aineistossa.
tiistai 16. elokuuta 2011
Suunnittelua
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty sanotaan. 9- luokkalaiset alkoivat työntekonsa tänään. Ensimmäinen työ on vauvan-tai lastenvaate. Suunnittelua varten pitää olla materiaalia, jotta päästään fiilikseen. Tällä kerralla kankaiden väriskaala oli kyllä turhankin traditionaalinen tyttö-ja poikaväreineen. Oppilaat saavat kyllä työn suunniteltuaan halutessaan ostaa mieluisen kankaan itse kangaskaupasta koulun ostolapulla. Viimevuotisten ysiluokkalisten työt asettavat haasteita, koska ne olivat niin hauskoja,
persoonallisia ja suuritöisiä ja onnistuneita ihan jokainen. Suunnittelussa meneekin muutama viikko ja useampi viikko vierähtää siihenkin, että kaikki pääsevät ompeluvaiheeseen.
maanantai 15. elokuuta 2011
Uuden lukuvuoden alkaessa
Tänään alkaa koulutyö. Huomenna mennäänkin sitten jo ihan lukujärjestyksen mukaan. Tämä blogi jatkaa siitä mihin viime vuonna jäätiin töiden ja tekemisen myötä!
Koulun toinen rakennus kokee muodonmuutoksen tämän vuoden aikana. Siihen remontoidaan tuliterät luokat käsitöihin ja kuvataiteen opetukseen sekä kokonaan uusittu ruokala. Yläkoulun teknisen työn opetus järjestetäänkin tänä vuonna vallan eri koulun tiloissa, minne kuljetaan bussilla. Tekstiilityönluokassa kaikki jatkuu vielä vanhoissa tiloissa ennallaan vielä tämän vuoden.
Oikein hyvää alkavaa lukuvuotta kaikille!
Ompelukoneet on huollettu ja testattu kestämään päivittäistä käyttöä.
Koulun piha on remontin vallassa. Pihassa on aidalla erotettu rakennustyömaa ja välituntialue. Koulun toinen rakennus kokee muodonmuutoksen tämän vuoden aikana. Siihen remontoidaan tuliterät luokat käsitöihin ja kuvataiteen opetukseen sekä kokonaan uusittu ruokala. Yläkoulun teknisen työn opetus järjestetäänkin tänä vuonna vallan eri koulun tiloissa, minne kuljetaan bussilla. Tekstiilityönluokassa kaikki jatkuu vielä vanhoissa tiloissa ennallaan vielä tämän vuoden.
Oikein hyvää alkavaa lukuvuotta kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)