maanantai 30. huhtikuuta 2012
torstai 26. huhtikuuta 2012
Kirjontaa
Jokainen suunnittelee pienen kirjontatyön, josta sitten tehdään ommeltava työ.
Taikatussi helpottaa kuvioiden piirtämistä kankaalle. Tussi haihtuu muutamassa päivässä pois itsestään.
Aplikoiden saa kivasti voimakkaita pintoja työhön.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Muuttopuuhaa
Luokkaan saapui valtava kasa muuttolaatikoita. Ensimmäiseksi pakattiin joulukankaat ja villakankaat ja huovat; niistä tuskin kukaan mitään tekee enää tänä keväänä. Tässä siinä onkin sitten puuhaa loppulukukaudeksi!
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Jotain ihanaa...
... on tulossa ekaluokkalaisten touhutessa. Nämä tuotokset julkaistaan vasta muutaman viikon päästä valmiina!
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Lyhythihainen huppari
Lyhythihainen huppari sai kehuja perjantaina: hieno ja varsinkin hihansuut! Tämän teki Anna ja mallina oli Nea. Ja koulun käytävä oli tosi pitkä....
torstai 19. huhtikuuta 2012
Tähtitilkkuillua
Kutosten tilkkuharjoitustyöt ovat valmistumassa. Joannan tyynystä tuli pitkulainen putkityyny.
Jennin ja Sannan tyynyt ovat perusneliötyynyjä.
Koska tyynyt ovat peilikuvat toiselta puolelta ne ovat myös sivulta kivan näköiset.
Annilla on myös tähtityyny.
Lotan tilkkutyö on istuinalusta. Isokuvioinen kangas
tekee työstä ihan omanlaisensa.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Taitavia sormia
Kirjonta on sellainen käsityötekniikka, mistä yllättävän monet tykkäävät, kunhan alkuun pääsevät. Tässä Kristinan taidonnäyte.
Harjoittelun jälkeen jokainen viidesluokkalainen saa itse suunnitella oman kirjontatönsä. Ainakin muutama pieni tyyny ja patalappu on tulossa.
Harjoittelun jälkeen jokainen viidesluokkalainen saa itse suunnitella oman kirjontatönsä. Ainakin muutama pieni tyyny ja patalappu on tulossa.
Pistoharjoitustilkuilla on myös persoonallisia käyttösuunnitelmia: Tästä tilkusta tulee koriste Nuppu-ponin pilttuuseen :)!
Kaikki omaa tekoa ja siitä voi olla ylpeä!
Amanda tuli eilen käsityökerhoon viime viikolla valmiiksi saamansa olkalaukku olallaan. Hauskaa oli se, että myös kaikki laukun sisällä oli omaa tekoa. Tästä kaikesta piti heti ottaa kuva!
Tässä lähikuvassa Amandan viidennen luokan töitä: kerhossa tehty koirakuosinen olkalaukku, syksyllä neulotut ja ommellut fleecelapaset (eilen satoi jopa hiukan lunta niin, että ne olivat tarpeen!), peili muovikehyksineen ja eilen kerhossa ommeltu karkkipussipussukka, joka meni heti käyttöön. Amandalla oli vielä itse tehty pipokin päässä, mutta sen unohtui kuvasta. Hienoja töitä ja kuvasta (ja muustakin) on helppo huomata mikä on Amandan lempiväri!
Tässä lähikuvassa Amandan viidennen luokan töitä: kerhossa tehty koirakuosinen olkalaukku, syksyllä neulotut ja ommellut fleecelapaset (eilen satoi jopa hiukan lunta niin, että ne olivat tarpeen!), peili muovikehyksineen ja eilen kerhossa ommeltu karkkipussipussukka, joka meni heti käyttöön. Amandalla oli vielä itse tehty pipokin päässä, mutta sen unohtui kuvasta. Hienoja töitä ja kuvasta (ja muustakin) on helppo huomata mikä on Amandan lempiväri!
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Kesäinen
Idan kesälaukusta tuli kesäisen kepeä ja ihanan värinen. Tässä laukussa on myös vetoketjutasku sisällä.
Ihmeellinen löytö
Koulumme vanha käsityöluokka niin sanotusti vetelee viimeisiä. Opettaja antoi haasteen: kaikista mahdollisista kangaslöydöistä saa tehdä loppukevään töitä, kunhan vaan löytyy hyvä kangas ja (järkevä ja toteutettava) idea. Näin on vähemmän pakattavaa... ja muutettavaa. Tälläinenkin trikoo löytyi yhdestä kaapista ja siitä tuli kiva pipo! Tästä kankaasta ei kenelläkään ollut mitään mielikuvaa, kuka siitä on joskus tehnyt jotain ja milloin... Ihmeellinen löytö siis!
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Ristipistoon tutustumassa
Ristipisto vaatii tarkkuutta ja hermoja... Toisilla riittää enemmän tarkkuutta ja hermoja, toisilla vähemmän. Kaikki silti kokeilevat, edes pienen työn verran. Viikkoja on vähän ja odotellaan saapuvaksi muuttolaatikkopinoa. Luokkahan muuttaa vallan eri rakennukseen. Ristipistot ja muuttolaatikoiden pakkaaminen vaikuttaa hyvältä yhdistelmältä...
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Hienoja töitä
Seiskaluokkalaiset tytöt Aycil, Siiri, Anna ja Laura saivat kassinsa valmiiksi, viimeiset tänään, näiden laukkujenhan ohje oli Suuressa Käsityölehdessä 8/2011. Näistä töistä näkee hienosti sen, miten paljon kangasvalinnat, yksityiskohdat ja värit vaikuttavat työn lopputulokseen.
Laukku
Marian laukussa oli monta eri vaihetta, mutta lopputulos oli kyllä onnistunut ja sen kaiken vaivan arvoinen, sanoi myöskin tekijä.
torstai 12. huhtikuuta 2012
Neuletakki
Tämä neuletakki on Sofian ompelema. Takin väristä johtuen tästä on vaikea nähdä yksityiskohtia. Takki on yksinkertainen muodoltaan, oikea perustakki!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)