Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotityöt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Hieno nukke

 
 Neljäsluokkalainen Rosanna toi viime perjantaina kouluun hienon nuken, jonka äidin työkaveri oli hänelle tehnyt. Nukke oli  todella suloinen ja kaikki yksityiskohdat ja vaattet olivat taitavasti neulotut.
Niinpä nukke pääsi poseeraamaan tähän blogiin!
Katsokaapa vaikka näitä ripsiä! 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Palmikkopipo


Ida neuloi kotona itselleen hienon palmikkopipon, jossa oli aika iso homma, koska siinä on tosi paljon palmikkoja.. Hauska, että joillakin riittää intoa tehdä myös kotona käsitöitä.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Aamun piristys


Rehtori hauskuutti aamulla opettajia esittelemällä vaimonsa virkkaaman Angry Birds- hahmon.

Omituinen otus

     Emmin kotona tekemä omituinen otus on hauska virkkaustyö ja ihan itse suunniteltu.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Hienoja neitejä

 Muutamat seiskaluokkalaiset harrastavat käsitöitä myös vapaa-aikanaan. Tässä Tilda-nukkeja. Tekijöinä Anna, Maria ja Siiri.Työt on tehty kerhossa, missä tytöt ovat saaneet asiantuntevaa opastusta, tuloksista päätellen. 

perjantai 18. marraskuuta 2011

Koti-Tilda

Lotta 6lk:lta on oli vapaa-aikanaan Tilda-nukkekurssilla ja tässä hänen ihastuttava nukkensa ensiesittelyssä.Hienoja yksityiskohtia, vaikkapa nuo pienet kengät!

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kotona tehtyä

Kuudesluokkalaiset ovat neuloneet myös kotonaan ihan omia töitä. Emmi teki kotona ihan pikkuruiset lapaset pienimmälle serkulleen.
                                               Tässä Lotan tekemiä lapasia.
                   Myös Viivi oppi lapasen neulomisen niksit, koska oli osannut tehdä näin hienot lapaset.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Crystal-rannekkeet


Viidesluokkalaiset ovat kovasti innostuneita neulomaan. Jade on ostanut kotiin Novitan Crystal lankaa ja neulonut niistä monen monta ranneketta. Langassahan on paljetit valmiina.Silmukoita työssä on vaivaiset viisi, mutta puikot ohuemmat kuin suositus; näin rannekkeista tulee tarpeeksi napakat. Värejä yhdistelemällä ja rannekkeita vaihtelemalla niistä saa kiinnostavat ja kivat ranteenlämmittimet.

torstai 15. syyskuuta 2011

Kotitöitä

 Oppilaiden kotona tekevien töiden osasto saa lisäyksen kun siihen liitetään Emmin kotona tekemä hauska pieni nukke lemmikkeineen!

torstai 18. elokuuta 2011

Kiva idea


Jo viime vuonna blogiin tehtiin osasto, jossa oppilaat saavat esitellä kotona itsenäisesti tekemiään käsitöitä. Töitä löytyy blogiarkistosta nimikkeellä "Kotityöt". Viidesluokkalaiset olivat ahkerimpia tuomaan omia töitään "näytille". Tytöt jatkavat samaan malliin, koska silmään pisti eilen Amandan (6-lk) kiva vanhoista farkuista tekemä kännykkäpussukka. Aina ei idean tarvitse olla vaikea toteuttaa eikä toteuttaminen maksa mitään, ainoastaan pienen vaivan.

tiistai 24. toukokuuta 2011

tiistai 10. toukokuuta 2011

Alien


Emmi oli taas tehnyt kotonaan yhden amigurumin. Tämä on Alien!

Tässä viidesluokkalaisten koulussa virkkaamia pikkumaskotteja, Emmin pieni valkoinen ja Annin kuulemma "Blondi"  :)! Täytyy sanoa, että näillä tytöillä kyllä virtaa riittää!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kotivirkkauksia

Tässä kuvassa Emmin kotona tehdyt työt  ihanassa keväisessä auringonpaisteessa.Kuvassa on kännykkäkotelo, nyöripussi, kevätkukka ja tulppaani, kertoi tekijä.Emmi virkkasi nämä kotonaan virkkauksesta innostuttuaan.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Virkkauksen harjoittelua

Viidesluokkalainen Anni oppi ennen hiihtolomaa virkkaamaan.  Ensin harjoiteltiin vasenkätiseti virkkaamista,koska Anni on vasenkätinen, kunnes todettiin, että hän osaa kuitenkin virkata paremmin oikeakätisesti. Joskus asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Kiva oli huomata, että kun oikea tekniikka löytyi, Anni oli hiihtolomalla virkannut vaikka kuinka paljon ja neuvoi jo Emmillekin miten kännykkäkoteloa virkataan! Harjoittelu kannattaa. Hyvä Anni!

torstai 10. helmikuuta 2011

Pikkuponi

Viidesluokkalaiset ovat kovin innokkaita tekemään kotona käsitöitä. Viivi oli virkannut tämän pikkuponin kotonaan ilman mitään ohjetta. Hänellä on kuulemma kirjastosta varattu virkkauskirja, jossa on lisää eläimiä niin, että ilmeisesti jatkoa on tulossa.

Koulussa Viivi virkkasi ponille vielä tarvittavia varusteita.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Hiiri


 5-luokkalainen Lotta oli virkannut kotonaan hiirulaisen.Hiiri on tässä kuvassa pienemmän näköinen kuin luonnossa. Se on virkattu trikoisesta matonkuteesta.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Julian korit

 Julia 7B-luokalta innostui tekemään "pärekoreja" kotonaan. Tässä kännykkäkuvasta otetussa kuvassa näkyy yksi suurimmista koreista.
Julia teki myös joululahjaksi koreja luokkakavereilleen. Hän on kuulemma tehnyt niitä noin 15 kpl. Tässä niistä osa. Hienoa huomata, että joskus joku todella innostuu jostakin työstä näin paljon!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Kotipehmoja

Joskus oppilaat tuovat kouluun näytille kotona tehtyjä käsitöitä. Aycil on tehnyt nämä pehmoeläimet vanhoista farkuista kotona. Tässä Tepsu ja Tipsu poseeraavat koulun ikkunanlaudalla. Ohje on Suuren käsityölehden numerossa 9/2010.