tiistai 3. joulukuuta 2013

Säärystimet ja rannekkeet




Almas on todella hienosti onnistunut neulomaan tänä syksynä rannekkeet ja  säärystimet neulomalla 2 oikein
 2 nurin suljettua neuletta.  Hieno suoritus, sillä hän on vasta tänä syksynä oppinut neulomisen alkeet! Nyt tulee samaan sarjaan vielä kaulahuivi.


Vauvan trikoosetti




Tässä vauvan vaatesetti: housut, kietaisutakki ja hauska lakki, ohjeet ja kaavat ovat Ottobren.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Tyynyideoita

 Kuudesluokkalaiset ovat saaneet tehdä neuletyönsä jälkeen tyynyn, jossa on joku idea. Tässä Pinjan tyyny ja
Lauran ja Kaisan tyynyt, joissa mansikka ja mustikka ovat olleet suunnittelun lähtökohtana. Tämä idea on kiva, koska tytöt ovat sisaruksia niin, että tyynyt menevät samaan kotiin!

Pikkupehmo

Tämä kiva pikkupehmo syntyi kädenkäänteessä hyödyntäen lasten kankaan isoa kuviota.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Maatuskakankaasta


Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkaiset ovat saaneet tehdä kukkaron. Tässä Saran maatuskakankainen vihreäpilkullisella vuorilla.

torstai 28. marraskuuta 2013

Avaruusolento ja kintaita



 Jessica halusi tehdä lisätyökseen viimeisillä viikoilla ennen joulua kirjasta "Ompele lempileluja" Alvin-avaruusolennon, jota vähän muunneltiin.
Maanantaina lähti neonvartisia fleecekintaita kotiin.
Avaruusolio on vielä hiukan kesken... ja aika ihmeellinen..... :)
Kuvassa se on ihmiskäsien ympäröimä...lieneekö siksi vähän hämillään?

Virkattu kolmiohuivi

 Saran huivista tuli ihanan iso ja pehmeä, ja varmaan myöskin lämpöinen. Lankana on Nalle- lanka, ohje löytyy muutaman vuoden takaisesta Novita-lehdestä.