Lailan ensimmäinen neulekokeilu sai pienen pöllön muodon.
maanantai 25. marraskuuta 2013
Patalappuja
Nopeimmat nelosluokkalaiset ovat siirtyneet lisätyövaiheeseen. Koulumme nelosluokkalaiset ovat sen verran energisiä ja vilkkaita, että tekemistä täytyy olla koko ajan, että homma toimii. Näitä varmaan saavat oppilaille tärkeät henkilöt joululahjaksi.
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Käyhän se näinkin
Nelosluokkalaisten käsinuket ovat olleet varmaan tämän syksyn hauskempia käsitöitätöitä koulussamme. Niin hauskoja ja mielikuvituksellisia ne kaikki ovat olleet. Oppilaat ovat myös ihmetyttäneet sillä, että ovat jaksaneet kirjoa kasvot niille käsin. Muutamille kasvojen kirjomisessa meni parikin käsityökertaa, neljä tuntia yhteensä. Joskus silti käy niin, että tulee kiire ja silloin otetaan muut keinot käyttöön. Tämän käsinuken kasvot kirjottiin ompelukoneella ja sillä se homma kävikin aika nopeasti ja lopputulos on ihan hieno, ellei suorastaan riemastuttava!
torstai 21. marraskuuta 2013
Vihreää
Tässä vaatekokonaisuudessa käytettiin koulusta löytyneitä kankaita, eikä ostettu mitään uutta.
Hauskan lakin kuvaaminen oli ongelmallista mutta kekseliäisyydellä ei ole mitään rajoja....
tiistai 19. marraskuuta 2013
Vauvan asukokonaisuus
Ysiluokkalaiset ovat tämän ja seuraavan viikon TET-harjoittelussa. Lauran vauvanvaatteet valmistuivat juuri sopivasti ennen viikkoa.
housuista, joiden ompeleminen ei ollut ihan yksinkertaista jalkapohjien(kaan) tähden, mutta hyvin se kuitenkin sujui.
Takissa on vuori ja
hauska painonapitus. Nykyään on ihania vauvanvaatekankaita!
Kolmosten kassit
Kolmosluokkalaiset suunnittelivat pakanpäärullista kassit, joissa on kaitaleita vierekkän 3-4, sekä tasku jossakin kaitaleessa. Tässä kaikki kassit valmiina!
Ja vielä näitä piisaa! Kätevämpää ja edullisempaa materiaalia tuskin on kuin nämä teollisuuden pakkajämät!
maanantai 18. marraskuuta 2013
Kaunis tyttö
Tällä kaunottarella on tuulessa hulmuavat hiukset, räpsyripset sekä
rusetti mustan mekon niskassa. Nuken suunnittelijalla on selvästi tyylitajua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)