keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Pääsiäisvalmisteluja

 EKALUOKKALAISET OVAT OPETELLEET VIRKKAAMISTA. 
ENSIN SORMIVIRKATTIIN JA SITTEN VIRKATTIIN KOUKULLA. 

SYNTYI PITKIÄ VIRKATTUJA KETJUJA. KUN NIITÄ KIEPUTETTIIN  PURKIN YMPÄRI JA KORISTELTIIN HUOPAKORISTEILLA SYNTYI

 KIVOJA KULHOJA ODOTTELEMAAN RAIRUOHON KYLVÄMISTÄ. 
                  KOSKA PÄÄSIÄISEEN ON VIELÄ AIKAA KULHOT ODOTTELEVAT MULTAA IKKUNANLAUDALLA.
                       PIENET TIPUT OMMELTIIN ODOTTELEMAAN RUOHOA.

                                               JA TÄSSÄ SITÄ PUUHAA!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Pirteitä pipoja

Pipo on ollut mieluinen seiskojen välityö, varsinkin kun opettaja löysi kangaskaupan palalaatikosta kivoja keväisiä trikoita.

Purkkeja


                      

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kirjotut reseptivihkon kannet

 Kirjontatyötä kuudesluokkalaisille suunnitellessa tuli mieleen reseptikansion kannet, varsinkin kun paikallisesta kangaskaupasta löytyi kivan värisiä intianpuuvillakankaita  edullisesti. Koulun varastostakin löytyi vanhoja paksuja vihkoja.
Leipominen ja ruuanlaittaminen on kuudesluokkalaisista kivaa. Ensi vuonna alkavaa kotitaloutta jo odotetaan. Tämän työn yhteydessä suunniteltiin pidettäväksi   reseptinvaihto niin, että jokaisen vihkoon tulee jokaiselta yksi mieliresepti.
Netistä löytyi paljon kivoja keittiöaiheisia kirjontakuvioita,hakusanalla "kitchen embroidery",
mutta myös itse suunnittelemalla saa vaikkapa hienon hillopurkin kirjan kansiin.

Hiukan tuli jo valmistakin! Hillopurkin kanteen tulee vielä mansikka!



perjantai 2. maaliskuuta 2012

Aamun piristys


Rehtori hauskuutti aamulla opettajia esittelemällä vaimonsa virkkaaman Angry Birds- hahmon.

Omituinen otus

     Emmin kotona tekemä omituinen otus on hauska virkkaustyö ja ihan itse suunniteltu.