perjantai 15. lokakuuta 2010

Viittä vailla valmiita






Yhdeksäsluokkalaisista muutamat ottivat lukukauden alussa haasteellisen työn. He halusivat tehdä vuoritetun vauvan haalarin ja niissä sitten onkin mennyt koko syksy, koska suurin osa tekee työtään vain kaksi tuntia viikossa. Olemme käyttäneet kaavoina lehtien valmiita kaavoja, joita sitten on muuteltu mieluisaksi. Joskus käy niin, että kaava ja malli ovat jo sellaisenaan kovin mieluiset ja silloin persoonallinen ilme tulee omasta kangasvalinnasta. Veeran keltainen haalari on vetoketjua vailla valmis ja hän halusi toteuttaa Ottobre-lehden mallin päällikeompelukuviota myöten, vaikka opettaja vähän varoitteli päällikeompelun olevan vaikea toteuttaa kuvan materiaaliin. Ihan turhaan tosin; se onnistui!
Lauran ja Riitun perushaaalarit ovat saaneet lohikäärmeen ja possun hahmot häntineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti